JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

16.07.2013
KossU parempi kauden kolmannessa kohtaamisessa

JymyJussit ja Koskenkorvan Urheilijat ottivat kuluneen viikon sisään toistamiseen yhteen, kun joukkueet kohtasivat toisensa Koskenkorvalla tiistaina 16.7. Sään puolesta ottelun ajankohtaa olisi voinut äkkiseltään luulla syyskuun puolenvälin kamppailuksi, sillä varsin koleassa ja tuulisessa säässä pelattu ottelu loivat omat haasteensa kummallekin joukkueelle. Tiistai-illan tunteikas paikallispeli oli huomioitu kohtuullisen hyvin myös yleisössä, jota oli saapunut seuraamaan 1928 silmäparia.

JymyJussit aloitti ottelun kahdella vaisulla sisävuorolla, kun ensimmäisellään se ei saanut aikaiseksi yhtään kolmostilannetta ja toisellakin sisävuorolla kakkoskärjestä kotiutusyritykset jäivät heikkolaatuisiksi. KossU sen sijaan aloitti ottelun sisällä terävästi, kun ensimmäisen tasoittavalla Jere Dahlström löi palottomassa ajolähdössä kolmospuolen kumurulla Mikko Vainionpään. Sama mies oli asialla myös kotijoukkueen toisen tasoittavalla, kun Dahlström löi kahdella palolla pallon takaa läpi kahden juoksun arvoisesti. Miehen itsensä kiertämän kunnarin lisäksi yhden tavallisen juoksun toi Toni Marjamäki.

JymyJussit nosti sisäpelinsä tasoa kolmannella sisävuorolla ja joukkueen ykköskärki alkoi päästä ottelun alkua paremmin pelin kulkuun. Ville-Pekka Jokinen ja Tero Viinamäki rakensivat palottoman ajolähdön Jukka-Pekka Vainionpäälle, joka löi kolmosjatkeelta kotiin Paavo Pellon. Tämän jälkeen JymyJussien sisäpeli kuitenkin töksähti uudelleen ja KossU sai tehtyä kahdella lyöntivuorolla tarvittavat palot. KossU:kaan ei juoksutiliään lisännyt, kun Dahlströmin kotiutus viimeisenä lyöjänä kolmostilanteessa jäi Paavo Pellon räpylään. Neljännellä sisävuorollaan seinäjokelaiset aloittivat todenteolla takaa-ajonsa, joka realisoitui Tuomas Tallbackan järjestämään palottomaan ajolähtöön kakkoskärjestä. J-P Vainionpää kiitti luottamuksesta ja löi kolmosjatkeelta kotiin Ville Viidan. Tilanne rakennettiin tämän jälkeen ykköskärjen toimesta uudelleen päälle ja Markku Hylkilä löikin tilanteeksi 3-3, kun kotiin ennätti Paavo Pelto. Toisella lyöntikierroksella vierailijat siirtyivät 3-4 johtoon, kun Juho Toivolan vapaa lyönti halkaisi keskisauman ja V-P Jokinen toi vieraiden johtojuoksun. Vuoronvaihdossa nähtiin myös ottelun ensimmäiset kalabaliikkitilanteet, kun KossU:n Juuso Myllyniemi otti järjettömän keltaisen kortin vastustajan koskemattomuuteen kajoamalla. Kotijoukkue sai tilanteen jälkeen vielä yhden lisävaihteen koneistoonsa ja se ottikin jaksovoiton lopulta luvuin 5-4, kun Mikko Vainionpää ja Jere Dahlström löivät hyvillä lyönneillä juoksun mieheen.

Toisen jakson Urheilijat aloitti samalla tahdilla kuin ensimmäisenkin. Ensimmäisellä sisävuorolla Mikko Vainionpää näpäytti ykkösrajasta kotiin Juha Puhtimäen. Kokenut Vainionpää oli mailan varressa myös toisella sisävuorolla, kun kakkosrajaleikkurinsa jälkeisellä harhaheitolla 2-0 juoksun toi Veli-Pekka Yli-Hirvelä. JymyJusseilla oli sisävuoroillaan omat tilanteensa, mutta J-P Vainionpään kotiutukset kahden palon tilanteissa osoittautuivat näissä vuoroissa tällä kertaa tuloksettomiksi.

Kolmannessa sisävuorossaan kotijoukkue lisäsi johtoaan lukemiin 3-0, kun Dahlström näpäytti kakkosrajasta kotiin Juuso Myllyniemen. Myös tämän tilanteen jälkeen tunteet kuumenivat, sillä sanansäilää heiluttivat molempien joukkueiden lisäksi myös katsojat, jotka huutelivat varsin epäasiattomasti tilanteessa jalkaansa loukanneelle Ville Viidalle, joka joutui jättämään kentän kesken ottelun. Neljännellä sisävuorolla Dahlström täydensi iltansa mailan varressa lyöden illan kuudennen juoksunsa viimeisenä lyöjänä keskisaumasta kahden räpylän kautta. JymyJussit avasi viimeisellä sisävuorollaan myös toisen jakson juoksutilinsä, kun viimeisenä lyönyt J-P Vainionpää löi viimeisenä lyöjänä takatilanteesta kotiin Juho Toivolan ja Tuomas Tallbackan. Nämä jäivät kuitenkin ottelun viimeisiksi juoksuiksi, joten KossU kirjautti voiton itselleen lukemin 2-0 (5-4, 4-2).

- Meiltä otteluun sisätulo oli jollain tapaa vaisu. KossU sai siinä luotua tilannetta päälle osittain meidän avustuksella ja sitten joukkue kyllä kotiutti hyvällä prosentilla. Ekan jakson kaksi viimeistä sisävuoroa oli enemmän meidän näköistä peliä ja noustiin tappioasemasta johtoonkin, mutta KossU tuli siinä vielä kerran ohi, JymyJussien pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki kommentoi.

- Me ei päästy koko ottelussa kuin yksittäisillä hetkillä omalle tasollemme, joten pisteet jäivät tänään ansaitusti kotijoukkueelle, Kivimäki summasi.

Koskenkorvan parhaina palkittiin kaikki joukkueen juoksut lyöneet Mikko Vainionpää ja Jere Dahlström. JymyJusseista palkintokaappiinsa lisätäytettä saivat Jukka-Pekka Vainionpää, sekä Jani Viljanen.

JymyJussien ottelut jatkuvat kuluvan viikon torstaina, kun Ilkka-areenalle saapuu vieraaksi Alajärven Ankkurit. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18:00.

- a.n -           


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit