JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

29.06.2013
PattU vei voiton nihkeässä pelissä

JymyJussit ja Pattijoen Urheilijat ottivat valintakierroksen toisessa osaottelussa yhteen Ilkka-areenalla lauantaina 29.6. Edellisen ottelun tapainen vastustajan pään sisälle kaivautuminen jatkui kummankin joukkueen osalta odotetulla tavalla ja ottelusta muodostuikin kohtalaisen provokatiivinen. Pelillisesti kummankaan joukkueen esitys ei kuitenkaan ottelua Espanjasta tutumman El Classicon sfääreihin nostanut.

Ottelun ensimmäinen vuoropari oli kummaltakin joukkueelta varsin nihkeää sisäpelaamista, eikä miehiä saatu puolin jos toisin edes kakkospesälle. Pattijoen toisella sisävuorolla JymyJussien ulkokenttä pudotteli kahden palon ajolähdön kotiuttajajokerilleen Matti Korhoselle, mutta kun Pertti Mäkelä oli kysymysheiton aikana irti kakkospesältä, ei Korhonen päässyt edes yrittämään kotiutusta. Tämän jälkeen tunteet kuohahtivat ensimmäisen kerran ja pieniä yhteenottoja nähtiinkin tämän jälkeen pitkin ottelua. Nopeasti taputeltu PattU:n sisävuoro avasi JymyJusseille iskusauman, mutta kun PattU:n lautasen äärellä edellisen ottelun tapaan varmasti jatkanut Topi Kosonen poimi lyhyet vaihtoyritykset räpyläänsä, jäi myös kotijoukkueen sisävuoro lyhyeksi.

Kolmannessa vuoroparissa kumpikin joukkue puristi edelleen mailaa liian tiukasti ja kahden palon tilanteissa takatilanteidenkin muodostaminen aiheutti pelinjohtajille PattU:n Jari Törmäselle ja JymyJussien Sami-Petteri Kivimäelle harmaita hiuksia. Neljännellä sisävuorollaan PattU sai rakennettua ensimmäisen kunnollisen tilanteensa ottelussa ja Marko Pelkonen käyttikin tilaisuutensa hyväkseen lyömällä keskikumuralla Kososen kotipesään. JymyJussit tuli omalla tasoittavallaan kuitenkin vielä tasoihin, kun Juho Toivola ja Markku Hylkilä tekivät takatilanteen Jukka-Pekka Vainionpäälle, joka löi kolmospuolelta tasoituksen. Jakso päättyi näin ollen tasan 1-1.

Toisella jaksolla ottelu jatkui samalla kaavalla, eli tilanteiden rakentelu oli kummallakin joukkueella vaikeaa. PattU kuitenkin käytti omat harvat tilanteensa paremmin hyödykseen, kun ensimmäisen tasoittavallaan Mäkelä löi palottomassa ajolähdössä kolmossaumasta kotiin Timo Kallion. PattU:n toisesta juoksusta vastasi Matti Korhonen, joka pomputti ykkösrajasta ykköskolmostilanteessa kotiin toisen jokerin, eli Tapio Salon. Toisessa vuoroparissa JymyJussien vaihtopeli jatkui vaisuna, eikä Kivimäki päässyt pyörittämään peliä käytännössä ollenkaan. PattU:n tasoittavalla joukkueen ykköskärki vaihteli pesät täyteen Korhoselle, joka ei kuitenkaan saanut tarjouksillaan vierasjoukkueelle lisäjuoksuja aikaiseksi.

Sisäpelin vaikeus leimasi myös kolmatta vuoroparia, sillä kumpikaan joukkue ei saanut rakennettua lyöntivuoroillaan kolmostilanteita kotiuttajilleen. Neljännellä sisävuorollaan JymyJussit sai juoksutilinsä auki, kun yhden palon ajolähdössä Vainionpään kääntönäpillä kakkosrajaan kotiin tuli Juha-Matti Matilainen. Seinäjokelaisten vaisu esitys sisäpelin osalta ja samalla koko ottelu päättyi kuitenkin PattU:n voittoon, kun jatkuneessa ajolähdössä lukkari ja ottelun paras pelaaja Topi Kosonen otti kärpäsen vyölleen ykköspesältä. Koko ottelun sisäpelin nihkeyttä kuvastavat hyvin ottelun tilastot, sillä JymyJussit jäivät ottelussa viiteen kolmostilanteeseen, PattU:n saadessa yhden tilanteen enemmän. Näin ollen vierasvoitto vajaan 1100-päisen yleisön edessä kirjattiin vierailijoille lukemin 0-1 (1-1, 1-2).

- Kyllä tämän päivän ottelu oli meiltä kerta kaikkiaan vaisu esitys. Ulkopeli oli kohtalaista ja siinä pystyttiin pitämään PattU kolmessa juoksussa. Valitettavasti vastaavasti oma sisäpeli oli todella heikkoa niin mailan varressa kuin kaarella, eikä siinä tänään juuri onnistumisia tullut. Tilanteiden purkaminen oli tänään meille liian haastavaa, eikä päästy kunnolla mittaamaan kaverin ulkokenttää kotiutustilanteissa, JymyJussien pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki totesi.

Pilvisessä säässä pelatun ottelun parhaina palkittiin JymyJussien molemmat juoksut lyönyt Jukka-Pekka Vainionpää, sekä kakkoskoppari Juho Toivola. Vieraiden parhaat olivat läpi ottelun sadalla prosentilla lyönyt Marko Pelkonen, sekä lukkari Topi Kosonen.

JymyJussien ottelut jatkuvat tulevana tiistaina, kun heinäkuun ensimmäisessä ottelussa Skaala-areenalle saapuu koneensa hiljalleen käyntiin saanut Joensuun Maila. Ottelu alkaa kello 18:00.

- a.n -

Otteluennakko ja lehdistötilaisuus (Youtube)

Täysi otteluvideo (Qbrick)

 


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit