JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

19.06.2013
JymyJussit voitolla juhannuksen viettoon!

JymyJussit päätti kevätkautensa voittoisasti tiistaina 18.6 vierasottelulla Kiteen Palloa vastaan. Seinäjokelaisilla on nyt päättyneen Sotkamo – Kitee –vieraskiertueen jälkeen edessään reilun viikon mittainen sarjatauko, kun ottelut jatkuvat vasta ensi viikon torstaina valintakierroksen ensimmäisellä osaottelulla.

JymyJussit saivat heti ottelun ensimmäisellä sisävuorollaan Kiteen ulkokentän avustuksella juoksutilinsä auki, kun harhaheiton turvin Jussi-Pekka Maunuksela toi seinäjokelaisten avausjuoksun. Lyöntikierroksen peräpäästä JymyJussien kakkoskärki sai luotua viimeisenä lyöjälleen Jukka-Pekka Vainionpäälle, joka kuitenkin löi pallon linjaan Topi Hurskaisen käsiin. Kitee tuli omalla sisävuorollaan kuitenkin heti tasoihin, kun jokerimoukari Mika Laukkanen rätkäisi kakkosjatkeelta Hurskaisen kotiin. Toisen vuoroparin alkuun kentälle saatiin aikaiseksi todellinen torikokous, kun tuomareiden kyseenalaisen laittoman lyönnin jälkeistä ratkaisua puitiin lähes viisi minuuttia. JymyJussien kannalta oikeudenmukaisesti päättyneen tilanteen jälkeen Tuomas Tallbacka järjesti tilanteen Vainionpäälle, joka löi Kiteen kolmoskoppari Ville Postin räpylän kautta Ville-Pekka Jokisen kotiin. Kiteen tasoittavalla joukkueen vaihtopelaaminen tyssäsi polttajien Tero Viinamäen ja Ville Hotakaisen räpylöihin.

Kolmannessa vuoroparissa JymyJussien sisäpelaamista alkoi vaikeuttaan sisäpelivirheet ja tilanteet kuivuivat kasaan seinäjokelaisten omilla virheillä mailan varressa. Vainionpää tuli viimeisenä lyöjänä 0-2 tilanteeseen ja järjesti ensimmäisellään etenijän eteenpäin. Toisella lyönnillä merkattu lyönti puhkaisi sauman, mutta Kiteen Posti näytti heittokätensä kovuutta polttamalla J-P Maunukselan kotipesään. Kiteen sisävuorolla JymyJussien lukkari Jani Viljanen poimi ottelun ensimmäisen kärpäsen taskuunsa ykköspesältä, mutta tämän jälkeen kotijoukkue sai tehtyä Laukkaselle tilanteen. Laukkanen ei jättänyt tilannettaan käyttämättä, vaan löi keskisaumasta tasoituksen 2-2. Neljännessä vuoroparissa kummankin joukkueen ulkokentät puolustivat toistensa sisävuorot, joten jaksopiste lähti takaisin Pesäpalloliittoon lukemin 2-2.

- Ensimmäisellä jaksolla hyvä ulkopeli antoi meille mahdollisuuden tapella jaksovoitosta, mutta sisäpelissä taas tapahtui kaikki mahdolliset asiat mitä maan ja taivaan väliltä löytyy.  Siinä tuli radikaaleja virheitä, mitkä maksoivat meille jaksovoiton, JymyJussien pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki summasi.

Kitee aloitti toisen jakson kotiyleisön riemuksi terävästi, kun kotijoukkueen kotiuttajajokerit Laukkanen ja Matti Latvala onnistuivat ajolähdöissään kotiuttaen lyhyellä keskinäpillä Topi Hurskaisen ja keskivarrella Toni Laakson. JymyJussit ei jäänyt omalla tasoittavallaan kotijoukkueen hurmosta katselemaan, vaan lyöntijärjestyksen muutoksen jälkeen Vainionpää jatketulla näpillä kotiin ehti Juha-Matti Matilainen. Toisessa vuoroparissa Kitee ei onnistunut vaihtopelaamisessaan ja JymyJussien ulkokenttä poimikin lyöjät loppuun. JymyJussien valonpilkahdus aurinkoisella Rantakentällä oli toisen vuoroparin alku, kun V-P Jokinen löi ykköstilanteesta pallon kakkosjatkeelta läpi kotiuttaen J-P Maunukselan ja kiertäen itse kunnarin. Kunnariaan Jokinen tuuletti mariobalotellimaisella tuuletuksella, joka saikin Rantakentän katsojien suupielet virneeseen.

Kolmannessa vuoroparissa JymyJussien ulkokenttä naulasi kaksi paloa Kiteen vaihtotilanteista, jonka jälkeen pelinjohtaja Sami Purmonen yritti yllätysottoa 1-3 tilanteessa Matti Latvalalla. Latvalan tappikumurayritys kuitenkin nousi kopiksi ja Tero Viinamäki teki kolmannen palon kotipesään. Seinäjokelaisten tasoittava sisävuoro oli kuitenkin nopeasti taputeltu, sillä etenijät eivät päässeet ykköspesää pidemmälle. Kiteen viimeisellä sisävuorolla joukkueen kakkoskärki sai tehtyä yhden palon ajolähdön vielä kerran Laukkaselle, jonka lyönneillä kuitenkin tuli vierasjoukkueen tarvitsemat kaksi paloa ja näin ollen kaksi sarjapistettä matkusti Seinäjoelle lukemin 2-2, 2-3.

- Toisella jaksolla Kitee aloitti terävällä hyökkäyksellä. Onneksi heti omalla tasoittavalla saatiin tärkeä kavennus ja toisella sisävuorolla V-P Jokisen kova henkilökohtainen ratkaisu ykköstilanteen purkamisessa ratkaisi voiton meille, Kivimäki sanoi vaikeasta ottelusta.

- Voitto Kiteeltä, jota pidetään hankalana paikkana vastustajalle, oli tietysti tärkeä ennen juhannustaukoa. Nyt otetaan muutaman päivän irtiotto pesäpallosta ja sunnuntaina kun vedetään jälleen työhaalarit niskaan, uskon että kauden toiselle puoliskolle tulee varmasti latautunut ja energinen JymyJussit, Kivimäki päätti.

Ottelun parhaina palkittiin JymyJusseista ottelun huippusuorituksellaan ratkaissut Ville-Pekka Jokinen ja kärkeä eteenpäin hyvin siirtänyt Tuomas Tallbacka. Kiteen parhaimmistoa olivat joukkueen pääkotiuttaja Mika Laukkanen ja kärkietenijä Ville Posti.

- a.n -

 


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit