JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

26.05.

18.00

Kaikki ottelut

Uutiset

09.05.2018
Hän on pelinjohtajamme Mikko Vainionpää!

Superin kauden alku lähestyy ja nyt on aika tuoda esille itse päätähdet!

Huumorille pitää löytyä sijaa!


Mikko Vainionpää aloittaa kolmannen kautensa JymyJussien miesten superpesismiehistön pelinjohtajana. Pelivuosia superpesiksessä Vainionpäälle ehti kertyä kunnioitettavat kaksikymmentä. Tutuksi tuli etelä-pohjalaisten seurojen Nurmon Jymyn, Seinäjoen Maila-Jussien, JymyJussien ja Koskenkorvan Urheilijoiden lisäksi myös pohjoisen joukkueista Oulun Lippo.
- Ensimmäinen kausi superpesiksessä oli 1995 ja siitä mentiin yhtäjaksoisesti kaksi vuosikymmentä. Minulla oli JymyJussien kanssa pelaajasopimus vielä kaudesta 2016, mutta katsoimme yhdessä seuran kanssa, että ruutu vaihtuu pelinjohtajan paikalle, Vainionpää kertoo.

Mikko Vainionpää

Vainionpäästä näkee ja kuulee, että mies viihtyy tehtävässään.
- Olin toki jo pitkään pelivuosinakin miettinyt, että jossain vaiheessa olen pelinjohtaja. Erilaista tämä on kuin pelaajana. Pitää ajatella monista asioista eri lailla, Vainionpää kiteyttää.
Kun Vainionpää hyppäsi pelinjohtajan paikalle, JymyJusseissa oli jo menossa iso muutos. Seurassa oli tehty päätös nuorennusleikkauksesta oman juniorityön kautta.
- Moni epäili, että putoamme superpesiksestä, mutta meillä oli uskoa nuoriin pelaajiin. Tiesimme, että heille pitää antaa aikaa, mutta siitä huolimatta olemme pelanneet hyvät kaksi kautta. Ei ole ollut kaukana, että olisimme menneet vielä pidemmällekin, mitä nyt on päästy, Vainionpää korostaa.

1KP_0081

JymyJussit tuli fuusion myötä uutena seurana superpesikseen ja lähti alkuvuosina hakemaan heti väkevästi menestystä.
- Nyt linja on toinen. Rakennamme maltilla ja mielestäni se matka on seurassa hyvässä vauhdissa. Tällekin kaudelle nostimme viisi omaa nuorta superpesismiehistöön, Vainionpää juttelee tyytyväisenä.
Vainionpään lähtökohta on ollut, että joukkuehenki on ykkösasia ja se on toteutunut. Nuorten pelaajien on ollut helppo tulla osaksi joukkuetta.
- Se on vaatinut välillä koviakin tekoja. Monen pelinjohtajan linja on, että menestys tulee vain hampaita kiristelemällä kovalla työllä. Onhan se toki niinkin, mutta minun joukkueessa myös huumorille ja hyvälle ololle pitää löytyä sijaa, Vainionpää painottaa.


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit