Ei otteluita

Uutiset

24.08.2017
Lisää lentotunteja!

Huomenna Ilkka-Areenalla on luvassa tulikuuma neljäs puolivälieräottelu JymyJussien ja Sotkamon Jymyn välillä. Edellinen ottelu Hiukassa päättyi JymyJussien juhliin, kun kaksi edellistä taasen Sotkamon voittoon. Kaikki ottelut ovat olleet tiukkoja ja sarja voisi periaatteessa olla poikki kummalle joukkueelle tahansa. Sarja on ollut jopa odotettua tiukempi ja kuumempi ja mikäpä olisi sen hienompaa, kuin ratkaista paremmuus viidennessä ottelussa Sotkamossa.

 

Kotijoukkue:

JymyJussit pelasi lähes täydellisen ottelun keskiviikkona vieraskentällä ja ilmoittautui viimeistään nyt tosissaan kilpailuun välieräpaikasta. Haaste on kutkuttava, sillä Sotkamo johtaa sarjaa voitoin 2-1. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkoon päästäkseen JymyJussien on voitettava paitsi huomenna kotona, myös lauantaina vieraissa. Tehtävä on vaikea, muttei missään nimessä mahdoton ja voitto Sotkamon kotikentällä antoi aimo annoksen itseluottamusta lisää. Huomenna kentälle juokseekin hyvin valmistautunut kotijoukkue, joka tietää omat vahvuutensa ja sen, että oma paras riittää voittoon tulevissakin otteluissa. Voiton takeena on lukkari Henri Itävalon johtama ulkopeli ja Jukka-Pekka Vainionpään kova kotiutusvire. Lisäksi JymyJussit ovat tehneet ylimääräisen lisäharjoituksen seinäjokisen S-Kiekon kanssa tutustuen jääkiekon fyysisyyteen.

 

Vierasjoukkue:

Sotkamo on onnistunut kääntämään tiukat tilanteet edukseen ja onkin napannut kaksi voittoaan supervuorossa. Monessa liemessä keitetyt kainuulaiset ovat tässä asiassa kovia kettuja, eikä nousu tiukassa paikassa selkä seinään vasten tilanteesta ole mitenkään uutta. Tästä kertoo juuri tuo kovuus supervuoropareissa. Edellisessä ottelussa Antti Hartikainen päävaihtajana hoiti hommansa moitteetta ja JymyJussien takatilanteen pelaaminen joutui todelliseen prässiin.

 

Huomenna tullaan Ilkka-Areenalla hyvin todennäköisesti kesän ennätysyleisö ja edellisen kotiottelun yleisö antoi jo esimakua siitä mitä kannustaminen ja kotijoukkueen tukeminen voi olla. Huomista ottelua ei kannata, eikä saa, jättää väliin.

JymyJussit lupaa tarjota jälleen viihdyttävää pesäpalloa!


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit