Ei otteluita

Uutiset

22.08.2017
JymyJussien hyvä vire ei kantanut loppuun asti

JymyJussien ja Sotkamon Jymyn välinen puolivälieräsarja jatkui tiistaina 22.8. Ottelussa JymyJussit oli hallitseva osapuoli 3/4 ottelusta. Tämän jälkeen Sotkamo otti kuskin paikan ja marssi supervuoron kautta voittoon. Ottelu oli täynnä pudotuspelihenkeä ja suuta soitettiin molemmin puolin. Tuomaristo kehotti molempia pelinjohtajia rauhoittelemaan suojattejaan toisella jaksolla. Ottelusarja on nyt ensimmäistä kertaa katkolla Sotkamolle.

 

1.jakso

JymyJussien peli toimi ensimmäisellä jaksolla kuin se kuuluisa junan vessa. Sotkamo oli vaikeuksissa kotijoukkueen tiiviin ulkopelin kanssa ja sisällä tilanne saatiin päälle jokaisessa vuorossa. Kaikki kotijoukkueen juoksut lähtivät Jukka-Pekka Vainionpään mailasta. Ilottelu alkoi jo ensimmäisessä vuorossa, jossa Vainionpään viimeinen lyönti puhkaisi Sotkamon kakkossauman. Kolmannessa vuorossa Vainionpää löi pallon väliin ja sama toistui neljännessä vuorossa. Sotkamo puolestaan jäi ainoastaan kahteen kolmostilanteeseen avausjaksolla ja kun Roope Korhonen ja Jani Komulainen eivät kotiutuksissaan onnistuneet jäivät 3-0 jakson loppulukemiksi.

2.jakso 

Toisella jaksolla juoksujen syntymistä saatiin odotella toiseen vuoroon asti, jossa Sotkamon pelinjohtaja otti ohjat käsiinsä ja laittoi Toni Kohosen lyöntivuorolla yllätysmerkin päälle ja kun ykkösrajanäpin palautusheitto viuhui vielä ohi kotipesästä, siirtyi Sotkamo ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Kohonen viimeisteli vielä lyöntivuoronsa lyömällä merkkaamattoman kolmoskopparin eteen ja vei vieraat 0-2 johtoon. JymyJussien etsikkoaika oli toisen tasoittavalla, kun sekä Vainionpää että Toni Marjamäki pääsivät purkamaan ajoa. Tulosta ei kuitenkaan tullut ja kolmannessa vuorossa Sotkamo karkasi Niko Korhosen kunnarilla tyhjään kenttään ja sekä Roope Korhosen että Immo Rautiaisen lyönneillä jo 0-5 johtoon. Kolmannen tasoittavalla Jukka-Pekka Vainionpää lyö illan neljännen juoksunsa. 1-5 jäävät kuitenkin jakson loppulukemiksi.

Supervuoro

JymyJussit aloittavat supervuoron sisältä, mutta tilanteiden teko on vaikeaa. Sulan hattuun kotijoukkueen sisäpelin sakkaamisesta saa ottaa vieraiden lukkari Toni Kohonen, joka löytää uuden vaihteen peliinsä ratkaisuhetkellä ja hyydyttää JymyJussien pelin lähes kokonaan. Sanomattakin on selvää, että JymyJussit jäävät supervuorossa juoksuitta. Sotkamo puolestaan saa aikaan yhden palon ajon, jota muuten huonossa lyöntivireessä ollut Roope Korhonen ei jätä käyttämättä. Roopen lyönti löytää tiensä kakkoskoppari Tuomas Raunion eteen ja vaikka sekä Raunio että lukkari Henri Itävalo tekevät kaikkensa polttaakseen etenijän, nousee tuomarin käsi pystyyn juoksun merkiksi. Näin ottelu päättyy vierasjuhliin.

Ottelusarja jatkuu heti huomenna Sotkamon Hiukassa ja mahdolliset lisäottelut pelataan perjantaina Ilkka-Areenalla ja lauantaina jälleen Sotkamossa.

 

-JY


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit