JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

29.12.2015
JymyJussien kunnaritilaston kakkonen vastaili kysymyksiin

JymyJussien mediatiimi tavoitti tällä hetkellä Rukalla lomaa viettävän Ville Viidan, joka laskettelun lomassa ehti vastailemaan muutamaan kysymykseen.

 

Terve Ville! Kuinka on talviharjoittelukausi sujunut?

-Raivoisasti ja hikoillen.

Viime kaudella ulkopelipaikka tuli hieman puskista. Miten tulevaan kauteen valmistautuminen poikkeaa, jos verrataan viime kauteen?

-Tällä kertaa pääsee syksystä lähtien harjoittelemaan sitä pelipaikkaa, joka on todennäköisin kesällä. On ollut ihan erilaiset lähtökohdat lukkariharjoitteluun, kun viime kaudelta sai jonkin verran pohjia alle. Taktisia asioita on saanut nyt rauhassa miettiä enemmän kun kauteen on vähän vielä aikaa. Nyt kun pesäpallon kilpailun johto- ja tuomariryhmä linjasivat, ettei lukkaria saa psyykata eikä vihjailla lautaskammosta, niin kiva tietää että saa olla koko kesän rauhassa lautasen äärellä.

Viime kaudesta osa meni myös vaihtopenkillä loukkaantumisen takia. Onko nuo vaivat nyt saatu selätettyä?

-Onneksi loukkaantumisen takia. Kyllä nyt on päässyt täysipainoisesti harjoittelemaan syksystä lähtien ilman mitään uusia tai vanhoja vaivoja.

Viime kesänä sisäpelirooliksi vakiintui ykköstilanteen purku. Lähdetäänkö samaa roolia hakemaan myös tulevalla kaudella?

-Ehdottomasti, numerolla 2.

Viime kausi oli tuloksellisesti pettymys, mutta mikä asia jäi sinulla itsellä positiivisella tavalla mieleen?

-Pidin paikkani JymyJussien all time-kunnaritilaston kakkosena. Ja pari kertaa syötin niin korkean tolpan ettei vastustaja onnistunut lyömään koppia.

Joukkue uudistui jonkin verran viime kaudesta. Onko jo nyt havaittavissa, että joku uusista pelaajista tulee ottamaan roolia myös pukukopin puolella?

-Kyllä Pylkästä odotan kovaa vahvistusta kentälle ja pukukoppiin. Omaa hyvät vitsit, kannattaa ottaa seuraavaksi haastatteluun!

Edustat nyt joukkueen konkariosastoa. Tuoko tämä jotain uutta näkökulmaa harjoitteluun?

-Omaan harjoitteluun ei tuo mitään lisää, kun tuolla Raumalla yksikseni reenailen. Toki sitten kun yhteisreenejä ja pelejä tulee alle niin oma esimerkki ja nuorempien pelaajien opastaminen ja sparraaminen kuuluu enemmän asiaan.

 

Kiitoksia ja onnea tuleviin koitoksiin!


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit