JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

04.07.2015
Paluu voittojen tielle

JymyJussit palasivat voittojen tielle to 2.7 ottamalla komean 2-0 voiton Kankaanpään Mailasta. Yli viikon mittaisen ottelutauon aikana JymyJussit olivat saaneet rivinsä kuntoon ja loukkaantuneet takaisin pelikentille. Lautasen ääressä nähtiin pitkästä aikaa Ville Viita ja etenijäjokerin tehtäviä hoiteli Juho Peltoniemi. Loukkaantuneiden paluu tarkoitti myös sitä, että Juha Katajiston sopimusta ei jatkettu ja Juhaa ei nähdä loppukauden aikana JymyJussien peliasussa.

1.jakso


Kuusiston voittaessa hutunkeiton kotijoukkue aloittaa ulkovuorolla. Kankaanpää aloittaa ottelun räväkästi ja siirtyykin heti avausvuorossa 0-1 johtoon Jukka Lankisen hidastetulla kakkospussiin. JymyJussit vastaavat heti omalla tasoittavallaan, kun Jukka-Pekka Vainionpää lyö pallon merkistä keskisaumaan ja aina takakentälle asti. Toisessa vuorossa Kankaanpää ei juoksuja saa lisättyä, vaikka kärki järjesteleekin hyvin tilanteen. JymyJussit puolestaan onnistuu toisessa vuorossa. Jukka-Pekka Vainionpää lyö tällä kertaa ajosta kakkossaumaan ja tilanne 2-1. Ensimmäinen jakso ratkeaa kolmannessa vuorossa, kun Kankaanpää ei juoksutiliä lisää ja JymyJussit karkaavat ensin J-P Vainionpään keskipompulla 3-1:een, Mikko Vainionpään 1+3 tuottaneella takakentän puhkaisulla 7-1:een ja vielä Ilari Siutlan kakkosjatke kupperilla 8-1 johtoon. Neljännen aloittavalla Kankaanpää tulee vielä hyvillä lyönneillä 8-5 tilanteeseen, mutta Tero Tyynelä päättää satakuntalaisten takaa-ajon tekemällä kolmannen palon kolmoselta. Aikaisemmin Ville Viita oli onnistunut sekoittamaan Kankaanpään kaaren siinä määrin, että yhdellä syötöllä tuli palot sekä kotiin että ykköselle.


2.jakso


Toinen jakso alkaa selvästi rauhallisemmin molemmilla joukkueilla, eikä juoksutili aukea ensimmäisessä vuorossa. Toisen aloittavalla Markus Hallasuo tinttaa pallon kakkosluukkuun ja Kankaanpään ulkokentän hienoisella avustuksella Veli-Pekka Yli-Hirvelä kirmaa kotipesän turvaan. Kolmas vuoro mennään taas ilman juoksuja, vaikka molempien joukkueiden kärjet järjestelevät hyvin tilannetta. Ukkoa ei vain saada tupaan. Neljännen aloittavalla Jukka-Pekka Vainionpään tappikumura puree ja kun pallo ei tartu heittohetkellä Kankaanpään kolmoskoppari Topias Liljan käteen saa Ilari Siutla kunnian tuoda kotijoukkueen toisen juoksun toisella jaksolla. Kankaanpää ei juoksujen teossa omalla tasoittavallaan onnistu ja näin jakson loppulukemat 2-0 ja voitto kotijoukkueelle samoin lukemin.


Ottelun parhaimpina palkittiin molemmilta joukkueilta numero ykköset. JymyJusseilta Veli-Pekka Yli-Hirvelä ja Kankaanpäältä Lauri Kaartokallio. Molemmat herrat onnistuivat yhtä lukuun ottamatta kaikissa kentällemenoyrityksissä. JymyJussien koko kärkikolmikko Velpe, Illu ja Manu olivat tässä ottelussa hyvällä pelipäällä. Peräkkäisiä onnistumisia saatiin aikaan ja kotiuttajille saatiin palottomia ajoja, joka taas antaa enemmän lyöntivaihtoehtoja, kun vuoro ei pääty vielä yhteen takapaloon.


JymyJussit ottivat siis elintärkeät kolme sarjapistettä ja hilasivat itseään lähemmäksi pudotuspeliviivaa. Sarjataulukossa JymyJussit ovat nyt yhdeksäntenä kolmen pisteen päässä Pattijoesta. Seuraava ottelu onkin nimenomaan Pattijokea vastaan sunnuntaina 5.7. Tuossa ottelussa on kolmella pisteellä mahdollisuus nousta Pattijoen ohi ja pudotuspeli viivan paremmalle puolelle.


-JY


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit