JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

08.07.2014
A-pojilla voitokas vierailu Alajärvelle

Ottelu Alajärvi – JymyJussit pelattiin perjantai-iltana Alajärvellä. JymyJussit voitti ottelun 0-1 (1-6, 3-3). Näin kahmittiin mukaan kaksi pistettä vaikka kolmekin oli käden ulottuvilla.

I JAKSO
Ensimmäinen jakso ratkesi heti ensimmäisessä vuorossa, kun JymyJussit meni 5-1 johtoon. Sen jälkeen ensimmäinen jakso oli enää pelailua. JymyJussien ulkopeli toimi hyvin, eikä Alajärvi pystynyt uhkaamaan jaksovoittoa.

II JAKSO
Toinen jakso oli tasaista vääntämistä. JymyJussien ulkopeli toimi edelleen, mutta sisäpelin kanssa oli hieman hankaluuksia. JymyJussit meni 0-1 johtoon, kolmannessa vuorossa Alajärvi teki kaksi juoksua ja siirtyi 2-1 johtoasemaan. JymyJussit teki omalla neljännen aloittavalla kaksi juoksua ja johti ennen Alajärven tasoittavaa 2-3. Alajärvi punnersi kuitenkin tasoihin ja näin yksi piste matkasi ”liiton huomaan”.

- ”Pelissä oli paljon hyvää, kaksi pistettä vierasottelusta lämmittää. Tästäkin ottelusta otetaan mukaan hyvät asiat ja parannetaan sisäpeliä niin hyvä tulee.” totesi pelinjohtaja Markku Hylkilä.

JymyJussien parhaana palkittiin Antti Toivola, joka löi 4 juoksua, Markus Hallasuon lyödessä 2 juoksua. Alajärven juoksuista löi kolme kappaletta Niko Honkaniemi. Tilastojen valossa JymyJussit oli parempi, mutta juoksut ratkaisevat. JymyJusseista tehokkain kärkilyönneissä oli Tero Tyynelä 7/8. Ottelussa palkittiin JymyJussien Antti Toivola ja Alajärven Niko Honkaniemi.


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit