JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

23.06.2014
Vieraita kaukaa Kainuusta

Juhannustauko alkaa olla vietetty ja on aika taas pukea mustahopeat peliasut päälle. Tiistaina 24.6. Ilkka-areenalle saapuu nimittäin hallitseva Suomen mestari Sotkamon Jymy. Joukkueet kohtasivat jo kertaalleen Jymyn Roadtrip-ottelussa Tampereella puolitoista viikkoa sitten. Tuolloin Jymy oli etevämpi vieden kolme pistettä mukanaan. Nyt ennakossa vastakkain asettuu joukkueidensa päävaihtajat JymyJussien Ville-Pekka Jokinen ja Jymyn Antti Hartikainen. Molemmat pelaajat pelasivat juhannustaukoa edeltäneen kierroksen ottelun oman tasonsa alapuolella, joten parantamisen varaa jäi molemmille.

Ville-Pekka Jokinen: Edellisessä ottelussa Pattijoen Urheilijoita vastaan Jokinen keräsi itselleen ainoastaan kaksi kärkilyöntiä seitsemästä yrityksestä. Tämä ei ole sitä mitä Ville-Pekalta on totuttu näkemään ja juhannustauon aikana on varmasti Jymyn ulkokentästä etsitty pallon mentävät aukot, jotta JymyJussien kotiutusosasto saa tarpeeksi tilanteita.

Antti Hartikainen: Kilpaveli Jokisen tapaan myös Jymyn Hartikainen jäi juhannustaukoa edeltäneessä ottelussa pienelle onnistumisprosentille, kun onnistuneita kärjenvientejä oli neljä yhdestätoista yrityksestä. Myös Antille on tilauksessa tason nostoa tuosta määrästä, jotta Sotkamo saa tämän hetken kuumimmalle numerolla lyövälle kotiuttajalle, Roope Korhoselle, riittävän määrän tilanteita.

Muuta huomioitavaa: Loukkaantumisten takia kokoonpanoaan enemmän kuin riittävästi muokkaamaan joutunut kotijoukkue näyttää saavan ensimmäistä kertaa tällä kaudella parhaan miehityksensä ''askiin''. Tero Viinamäen paluu ulkokentälle edellisessä ottelussa toi selvästi JymyJussien linjaan tarvittavaa johtajuutta ja laajuutta vaihtotilannepelaamiseen sisälle. Vastassa on tällä kertaa kuitenkin runkosarjan johtaja, joten kaiken on onnistuttava nappiin, jos pisteet meinataan saada jäämään Seinäjoelle.

JY

 


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit