JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

27.05.2014
JymyJusseille kolmen pisteen voitto PattU:sta!

Viileälle Ilkka-Areenalle saapui tiistaina 27.5. vieraita kaukaa Raahesta, kun sarjakolmonen Pattijoen Urheilijat tulivat mittaamaan JymyJussien nykykunnon. Ottelussa kirjattiin jälleen yksi uusi nimi Superpesiksen historian kirjoihin, kun Tyynelän pesäpallosuvusta JymyJussien mustahopeaan pukeutui Tero Tyynelä. Yhden virstanpylvään saavutti ottelussa myös päätuomari Antti Aine, jolle ottelu oli 300. ottelu pelituomarina Superpesiksessä. Kotijoukkue aloitti ottelun ennakkoluulottomalla sisävuorolla, kun V-P Jokinen ja Mikko Vainionpää vaihtoi pesät täyteen edellisen ottelun parhaana palkitulle J-P Vainionpäälle. Ensimmäisestä kotiutusyrityksestä kakkoskoppari Jyri Suhosen heittokäsi riitti paloon, mutta peräkkäisestä otosta Vainionpää löi pallon ottamattomasti kolmosjatkeelle ja Jokinen toi seinäjokisten ensimmäisen juoksun. PattU:n tasoittavalla sisävuorolla vieraiden kakkoskärki sai luoduksi kahdella palolla kolmostilanteen, mutta etenijä kuihtui kolmospesälle Jyri Suhosen epäonnistuneen kopinnoston päätteeksi. Toinen vuoropari mentiin juoksuitta, kun J-P Vainionpään kotiutus viimeisenä lyöjänä kolmostilanteesta meni PattU:n ykkösvahdin, viime kauden JymyJussin, Paavo Pellon räpylään. PattU sai luotua ykköskärjellään Topi Kososen ja Jussi Kemilän lyönneillä palottoman ajolähdön Pertti Mäkelälle, jonka lyöntivuorolla kirjattiin kuitenkin merkkisekoiluilla kaksi paloa. JymyJussit löi koleaan iltasaunaan löylyä kolmannen aloittavallaan, kun ykköskärki vaihteli pienillä pesät täyteen J-P Vainionpäälle. Ensimmäisen kotiutuksesta kirjattiin taululle palo, mutta toisella löytyi jälleen tilaa kolmosjatkeelta. Juoksun toi Ilari Siutla. PattU:n tasoittavalla sen sisäpeli jatkoi yskähtelyä, eikä se saanut luotua kuin yhden takatilanteen kotiuttajajokerilleen Jarmo Viittaselle, jonka lyönti kuitenkin kantoi kopiksi. JymyJussien viimeisen juoksuttoman sisävuoron jälkeen PattU alkoi rakentaa kirivaihdetta kakkoskeulasta, josta Viittanen löikin hyvällä välilyönnillä kotiin kakkoskärjen etenijän Tapio Salon. Perään ykköskärki loi kolmostilanteen vielä viimeisenä lyöneelle Marko Pelkoselle, mutta JymyJussien kakkoskoppari Tuomas Raunio haki viimeisen kotiutusyrityksen kopiksi ja kirjautti jaksovoiton kotijoukkueelle juoksuin 2-1.

PattU aloitti toisen jakson sisältä ja se loikin kotiutustilanteet sekä Pelkoselle että Viittaselle, mutta miehet eivät kotiutuksissaan onnistuneet. JymyJussien tasoittavalla astui nuoret herrat Raunio ja Tyynelä esille myös mailan varressa, kun jälkimmäinen vei ennakkoluulottomalla näpillä Ville Viidan kolmospesälle ja perään Raunion väliin pudonneella kopinnostolla Viita karkasi kolmospesältä siirtäen kotijoukkueen johtoon. Tästä tapahtumasta kirjattiin Tyynelälle ensimmäinen kärkilyönti ja Rauniolle ensimmäinen lyöty juoksu miesten Superissa. PattU:n tasoittavalla joukkueen selkeästi parasta antia ollut ykköskärjen kaksikko Kosonen-Kemilä pomputtivat tilanteen päälle ja Pelkonen löi ensiksi mainitun kotiin vapaalla kolmosjatkekumuralla. JymyJussien toinen sisävuoro ei juoksusaldoa lisännyt, kun sekä J-P Vainionpää että Hylkilän kotitukset toivat taululle ristejä. Pattijoen jäädessä nollille JymyJussien hyvän kolmannen ulkovuoron päätteeksi, oli kotijoukkueelle iskun paikka mailan varressa. Se ei jäänyt pelkäksi yritykseksi, kun J-P Vainionpää tuli viimeisenä lyömään kakkostilanteeseen, josta mies järjesti ensin Siutlan kolmoselle ja perään löi kotiin kolmossaumasta. Tiukan pesäkilvan jälkeen myös tunteen lämpesivät, kun PattU protestoi voimakkaasti tuomarikaksikko Antti Aine – Matti Lähteemäki tuomiota. Pattijoki jäi viimeisessä sisävuorossaan juoksuitta, kun Hannu Ikosen vapaan kumuran katkoi Hylkilä, joka teki etenijä Tapio Salosta palon kotipesään. Näin ollen voittolukemat ja kolme sarjapistettä kirjattiin JymyJusseille luvuin 2-0 (2-1, 2-1). Kotijoukkueen parhaana palkittiin kärkietenijä Ville Viita ja kolmesti kotiuttanut J-P Vainionpää. Vieraista palkinnon pokkasivat vahvasti mailan varressa esiintynyt Jussi Kemilä ja Marko Pelkonen.

AN

Juoksukooste ja haastattelut (Youtube)

Täysi otteluvideo (Vimeo)


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit