JymyJussit

JymyJussit

-

Alajärven Ankkurit

Alajärven Ankkurit

10.02.

13.00

Kaikki ottelut

Uutiset

14.12.2013
JymyJussien Winter Classic päättyi Mustien voittoon!

DSC06528.JPG

JymyJussien Winter Classic pelattiin Seinäjoen avotekojäällä lauantaina heti aamutuimaan. Läpi ottelun nähtiin huikaisevia yksilösuorituksia sekä kiekon kanssa että ilman kiekkoa. Ottelu pelattiin leikkisässä höntsymielessä (lue tosissaan) ja niin kuin usein jääkiekkopeliin kuuluu, myös tällä kertaa nähtiin lievä loukkaantuminen, kun Pasi Tyynelän nenänvarsi aukesi hieman. Onneksi tilanteessa kuitenkin selvittiin säikähdyksellä ja 80-luvun tuomaripaidoissaan viheltänyt erotuomaripari Jyri Pellinen ja Jukka Marttala eivät tilanteesta ulosajoja tuominnut.

DSC06519.JPG

Itse otteluun Valkoisten joukkue sai hyvän startin, kun ensimmäisten vaihtojen aikana Joonas Eirola vei joukkueensa johtoon ja heti seuraavassa vaihdossa siirsi lukemiksi jo 2-0. Syötöt maaleihin tarjoilivat Sami-Petteri Kivimäki ja Jani Viljanen. Mustien joukkueen tiukka karvauspelaaminen alkoi kuitenkin ottelun puolivälissä tuottaa tulosta ja se sai jatkuvasti vaarallisia hyökkäyksiä Valkoisten maalille. Työnteko palkittiin, kun ensin Juha Kuusisaari kavensi Ville Hotakaisen syötöstä ja hetkeä myöhemmin Hotakainen tasoitti Mikko Vainionpään syötöstä.

DSC06541.JPG

Valkoiset palasivat kuitenkin takaisin kuskin paikalle, kun Jani Viljanen hyödynsi kohtalokkaaksi koituneen oman pään kiekon menetyksen Mustien päädyssä. Lukemat etenivät aivan loppuhetkille asti tilanteessa 3-2, mutta kesken ottelun Mustien joukkueeseen treidattu Tuomas Tallbacka teki esityön ja Tero Viinamäki tasoitti ottelun varsinaisen peliajan lukemiksi 3-3. Varsinaisen peliajan päättyessä tasan, haettiin ratkaisua voittomaalikisasta, joka päättyi tällä kertaa Mustille. Näin ollen loppulukemat Mustille 4-3.

DSC06545.JPG

Pelaaja-arvostelut Mustat:

Mikko Vainionpää – Kokenut kehäkettu ei antanut aamuhämärän haitata omaa pelaamistaan, vaan oli asentanut kypäräänsä otsalampun kiekon löytämiseksi. Sijoittui kentällä jatkuvasti oikein ja alustikin upealla yksilösuorituksella Mustien joukkueen tasoitusmaalin 2-2.

Tuomas Tallbacka – Alajärven Aleksandr Mogilny kertoi olleensa edellisen kerran jäällä kolme vuotta sitten. Se ei kuitenkaan otteissa näkynyt, sillä isokokoinen hyökkääjä viiletti puumailansa kanssa jatkuvasti hyökkäyssuuntaan. Aivan ottelun loppuminuuteilla nähtiin myös yksi vaihto, jossa Tallbacka ei kaatunut kertaakaan. Paitsiotilaston voittaja.

Antti Toivola – Rightin kätiset pelaajat ovat aina joukkueelleen äärimmäisen tärkeitä. Kätisyydellään tarjosi valmennukselle mahdollisuuden erilaisiin ylivoimakuvioihin, joita ei tällä kertaa tosin yhtään tullut. Pääsi pari kertaa hyvään maalintekosektoriin, mutta ruuti oli märkää.

Ville Hotakainen – Pelasi ottelussa samoilla Niken valkoisilla luistimilla, joilla Otakar Janecky dominoi Sm-liigaa 90-luvun puoli välissä. Muutenkin paljon yhtäläisyyksiä tshekkiläisten jääkiekkoilijoiden kanssa. Ei käynyt ottelun aikana kertaakaan omalla puolustusalueella, vaan kyttäsi jatkuvasti läpiajoja punaviivan päällä. Oli kuitenkin tehokas viimeistellen ottelussa 1+1 tehot.

Tero Viinamäki – Kanadalaistyyppinen moderni puolustuspään pelaaja. Ampuu terävästi ja tarkasti asennosta kuin asennosta ja tämä näkyy tuloksena tulostaululla. Omien sanojensa mukaan johtaa ylivoimaisesti Kuortaneen Urheiluopiston henkilökunnan höntsyjäiden pistepörssiä. Se näkyi myös tänään, kun Viinamäki tasoitti ottelun viime hetkillä.

Severi Piispanen – Mustien joukkueen kuopus toi joukkueensa pelaamisen tarvittavaa energiaa. Kentän yksi taitavimmista mailankäsittelijöistä, joka loi oivaltavilla ratkaisuillaan jatkuvasti sekä aikaa että tilaa kentälle. Tulevien Winter Classic –otteluiden ehdottomia pistepörssin voittajaehdokkaita.

Ilari Siutla – Nykyaikaisen huippupakin prototyyppi: pienikokoinen, nopea ja taitava mailankäsittelijä. Avasi Mustien peliä oivaltavilla syötöillä. Ulkojääkuntoa viimeistelty Tampereen legendaarisella Koulukadun ulkojäällä, mikä näkyi alusta asti jatkuneena perusvarmana suorittamisena.

Tero Tyynelä – Ennen ottelua uhosi pelaavansa NHL:ssä, jos olisi valinnut jääkiekon pesäpallon sijaan. Ensipotkut jäällä osoitti kuitenkin puheet pelkiksi puheiksi. Liikkuminen jäällä yhtä hataraa, kuin Bambilla Walt Disneyn piirrettyssä. Itseluottamus kuitenkin ihailtavalla tasolla, sillä ottelun jälkeen kertoi edelleen, että olisi pomminvarmasti ainakin KHL-tasoa.

Tuomas Raunio – Hyppäsi askiin ensimmäistä kertaa yläasteen jälkeen. Tämä näkyi alkuun lievästi epävarmana luisteluna, joka kuitenkin parani pelin edetessä. Juonikas ja nopea, mutta maalipaikoissa liian suomalaistyyppinen. Tulevaisuuden voimahyökkääjä.

Veli-Pekka Yli-Hirvelä – Nopeajalkainen hyökkääjä, joilla vielä maalipaikkojen viimeistelytehokkuudessa parantamisen varaa. Hakeutui jatkuvasti vaarallisille maalipaikoille, mutta varsinaisella peliajalla ei pystynyt vielä tonttejaan pystynyt hyödyntämään. Paransi kuitenkin rankkareihin, jossa viimeisteli upeasti ja esitti tämän jälkeen liki kaksi minuuttia kestäneen tuuletuksen.

Juha Kuusisaari – Hallituksen varapuheenjohtaja, jolta löytyy vyöltä myös Sm-liigaotteluita. Pelasi kaudella 1995-96 TuTo:ssa muuan Risto Siltasen pakkiparina, mikä näkyi myös tänään kentällä. Ei tehnyt yhtään virhettä, vaan luki peliä jatkuvasti loistavalla sijoittumisellaan.

Ossi Viljanen – Kaivoi maalinvahdin varusteet varastostaan ja hyppäsi uuniin. Romanturekmainen ’’väärän’’ puolen veskari tylsytti lukuisat Valkoisten maalintekoyritykset ilmiömäisillä torjunnoillaan. Potentiaalia Sotsin kisoihin kolmosvahdin roolissa.

Pelaaja-arvostelut Valkoiset:

Ville Viita – Ennakko-odotusten mukainen esitys tältä peruspakkien kasvokuvalta. Suu kävi, luistin liikkui ja takatukka hulmusi, kun Viita teki arvokasta puolustustyötä joukkueensa eteen. Käytti napakkaa rannelaukaustaan muutamaan kertaan, mutta tehopistesarake jäi totutun laihaksi.

Jani Viljanen – Sähäkkä maalipaikat haistanut hyökkääjä vei joukkueensa 3-2 johtoon haistamalla harhasyötön Mustien puolustusalueella. Tuttu virne naamalla pelin alusta loppuun asti pelannut taiteilija, oli huomattavasti ennakko-odotuksia parempi. Tulevissa Winter Classiceissa nousee ehdottomasti tähtipelaajan statukselle.

Joonas Eirola – Ottelun paras pelaaja viimeisteli Valkoisten kaksi ensimmäistä osumaa. Isokokoinen ja romuluinen hyökkäyspään pelaaja oli alati vaarallinen, kunnes luistimen terän ja terämuovin rikkoutuminen keskeytti ottelun. Pelaaja-agentit tarjosivat ottelun jälkeen välittömästi kahden ensimmäisen ketjun paikkaa nimeltä mainitsemattomasta Mestis-organisaatiosta.

Ville-Pekka Jokinen – Mies on käynyt läpi syksyn katsomassa Oulussa Kärppien otteita. Luokitteli itsensä ennen ottelun alkua Juhamatti Aaltosen kaltaiseksi taitopelaajaksi, mutta ei missään vaiheessa pystynyt näitä odotuksia lunastamaan. Harhautteli kentällä lähinnä itseään, eikä pystynyt sopeutumaan tiiviiseen viisikkopelaamiseen.

Juho Peltoniemi – Tulevaisuuden Winter Classic –lupaus. Peliä tekevän sentterin vieressä olisi pystynyt hyödyntämään maalinteko-ominaisuuksiaan paremmin. Sähäkkä luistelija, joka teki kentällä hyvällä liikkeellään tilaa Valkoisten playmakereille.

Markku Hylkilä – Agitaattoriosaston syömähammas. Kentällä ollessaan loi vastustajajoukkueelle jatkuvan pelotteen ja piti pelin siistinä. Kiekollinen pelaaminen olematonta, olisi pystynyt pelaamaan ottelun yhtä hyvin ilman mailaa. Rankkarikisassa veivasi kaikkien ihmetykseksi Reisjärven ulkokaukaloissa oppimallaan harhautuksella Ossi Viljasen kebabkioskille.

Sami-Petteri Kivimäki – Oli asettanut itsenä avausviisikkoon oikean puolustajan tontille, sekä nimennyt itsensä joukkueen kapteeniksi. Jatkuvasti pelitutka ylhäällä kaukaloa dominoinut ’’Sämpy’’ oli kentällä suorastaan liian dominoiva. Saalisti yhden syöttöpisteen ja yritti jatkuvasti huudella myös Mustien tekemiin maaleihin kakkossyöttöjä.

Pasi Tyynelä – Uhrautui joukkueen eteen ottamalla osuman nenän varteen. Rightin kätinen kiekollinen puolustaja pysyi läpi ottelun pelin sisällä. Luki peliä erinomaisesti. Osasi antaa helpon ensimmäisen syötön, mutta tarvittaessa nosti Valkoisten peliä myös omalla jalalla pelaten.

Jussi Parvi – Sentterityyppi, joka ei päässyt hyödyntämään erikoisosaamistaan. Lättysyöttöjen erikoismiehen vahvuudet ylivoimapelissä ja oman pään hitaissa lähdöissä. Tässä varsin NHL-tyylisessä nopeaan ylöspäin pelaamiseen perustuneessa ottelussa ei päässyt käyttämään pelisilmäänsä riittävästi. Ottajia riittäisi Seinäjoen kaikilla ulkojäillä.

Aleksi Nenonen – antoi itselleen ennen ottelua kolme leijonaa. Entinen pelaaja, jonka juna on jo mennyt. 0+0 ja +/- -1 kertoo kaiken oleellisen Jagrin pelipaidassa luutineen puolustajan urakehityksestä.

Teemu Uotila – huippuvärväys Valkoisten maalinsuulle. Tyyliltään Jarmo Myllystä muistuttanut seisovan tyylin maalivahti, joka perusti pelinsä sektorien peittämiseen.

DSC06554.JPGDSC06552.JPGDSC06548.JPGDSC06547.JPGDSC06544.JPGDSC06546.JPGDSC06542.JPGDSC06538.JPGDSC06535.JPGDSC06537.JPGDSC06532.JPGDSC06521.JPGDSC06520.JPG

Winter Classicin jälkipelit pelattiin pääyhteiskumppanimme Supersportin myymälässä avoimessa infotilaisuudessa.

DSC06556.JPGDSC06558.JPG


Takaisin uutisiin

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit