Ei otteluita

Juha-Matti Matilainen

juha-matti_matilainen


Saatuani ohjeet tarinamuotoisen pelaajaesittelyn tekemiseen tuumasin, että ei taida onnistua. Sitten tekstiä alkoikin tulla jo kirjaankin asti ja paljon joutui jättämään pois. Ehkä hyvä näin, niin ”ei tarvitse sitten kylillä puhua”. Tiivistetyksi jäi sitten faktatkin ennen ankaraa tilitystä omasta pesistaustasta… Eli ikää on 31, mutta en ole joukkueen vanhin! Pian puolitoista vuotta olen asustellut Seinäjoella, viimeiset puoli vuotta omakotitalossa Soukkajoella. Perheeseen kuuluu vaimo sekä 4- ja 2-vuotiaat pojat. Ammatiltani olen opettaja ja muita harrastuksia ei hirveästi ehdi harrastaa. Elokuvista tykkään kovasti ja niitä tulee silloin tällöin katsottua. Myös kirjoja tykkään lukea, mutta niille jää aikaa oikeastaan vain lomilla.

Vimpeliin 80-luvulla syntyneenä ei vaihtoehtoja hirveästi ollut, kun urheilu harrastuksena alkoi kiinnostaa. Kouluiän kynnyksellä sainkin ensikosketuksen pesikseen, oikeastaan ainoaan mahdolliseen urheilulajiin. Juniorivuodet tuli kahlattua läpi vaihtelevalla menestyksellä, C-pojissa hetki kakkosjoukkueessakin. Parin vuoden päästä B-junnuissa tilanne näytti nykyisessä voimassaan olevalle vimpeliläiselle pesikselle häpeälliseltä: Talvella treeneissä ei ollut kuin minä ja Heimosen Anssi. Ei edes valmentajia! Niinpä me Anssin kanssa vuorotellen suunnittelimme treenit paperille ja treenasimme kahdestaan. Urheilukärpänen oli nimittäin puraissut jo pikkupoikana niin paljon, että halu kokeilla urheilua hieman vakavammin oli kova. Toki laji olisi varmasti ollut joku muu, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Jalkapallo on aina ollut suosikkilajini, mutta sitä ei Vimpelissä ole ainakaan minun aikana ollut mahdollista harrastaa. Jääkiekko oli koripallon ohella ainoa joukkuepelivaihtoehto pesikselle, ja sitä tulikin pelattua jopa C-poikien SM-sarjassa muutaman ottelun verran. Mutta pakkohan se oli jossain vaiheessa tunnustaa, että ulkojääpaikkakunnalta on melko vaikeaa ponnistaa korkealle. Toki jotkut sitä yrittivät ja lähelle pääsivätkin. Heille hatunnosto siitä!

Jääkiekkoharrastustani on kiittäminen siitä, että olen oppinut harjoittelemaan. Siitä erityiskiitokset Salmen Jarille ja Lapinkorven Markulle, jotka opettivat, mitä treenaaminen oikeasti on! Pesiksen treenaaminen ainakin aina minun junnuporukoissa oli aina vähän niin ja näin. Oman kehittymiseni ja urani kannalta treenaamisen merkitys on ollut merkittävä. Mielestäni minulla ei ole ollut kovinkaan kummoisia lahjoja pesikseen, vaikka melko nopea pienestä pitäen olen ollut. Paljon olisi kerrottavaa junnuvuosista ja kiitoksen arvoisia ihmisiä pesiksenkin puolelta mainittavana, mutta jätetään jotain myöhemminkin kerrottavaksi.

Aikuisura alkoi niin rakkaan Vimpelin Vedon väreissä vuonna 2000 ykköspesiksessä, josta noustiin Superiin melkein oman kylän poikien voimin syksyllä 2003. Muutama vuosi Superia Vedon riveissä, yksi uran jatkumisen kannalta välttämätön kausi SMJ:ssä, ja jälleen paluu Vimpeliin kaudelle 2009, josta käteen jäi pronssinen mitali. Syksyn 2009 ratkaisevan SM-pronssiottelun jälkeen seuraava virallinen pelaamani sarjapeli oli kauden 2010 ykköspesiksen avausottelu. Kolme kautta Ankkureissa olivat itselleni todella kasvattavia, sillä ensimmäistä kertaa olin joukkueessa tärkeä vastuunkantaja. Sen vuoksi pidänkin Ankkureiden nousua Superiin itselleni tärkeämpänä saavutuksena kuin pronssimitalia. Myös Superin kausi oli opettavainen, kun isossa roolissa sai pelata maailman kovimmassa sarjassa.

Seinäjoelle muuton jälkeen järkevimpänä vaihtoehtona oli etsiä joukkue lähempää. Viimeisen AA-vuoden reissaamisten takia aikaa omalle perheelle jäi aivan liian vähän. SMJ:n luovuttua Superista 2008 lupasin vielä pelaavani Jusseissa superpesistä, jos se vain on mahdollista. Lisäksi jonkinlaista vispilänkauppaa tuli käytyä jo Jymyn kanssa muutettuani Seinäjoelle, ja taisinpa sinnekin luvata joskus siirtyä pelaamaan, niin nythän nuo hoituu molemmat kerralla ja tavallaan ympyrä sulkeutuu. Lopulta juteltuani Sämpyn ja taustaryhmän kanssa ei kahdesti tarvinnut miettiä lähtemistä mukaan näin hienoon projektiin.

  • grano
  • unico_logo
  • metehe png logo
  • Koff
  • seepee
  • Kulta_katriina_logo
  • piristeel
  • nordea
  • Intersport
  • lähitapiola
  • ilkka
  • sjoenenergia
  • seira
  • prp
  • op
  • Kodin remonttiykköset
  • PIKI logo pysty
  • karhu
  • bstr
  • värimiehet_punainen_ulkolinja
  • atria-logo
  • salotta
  • Gemifin.JPG
  • alma
  • tukkutalo
  • Nyqs nettios
  • Fysiopiste
  • Etappi 1

Naamakirjassa

  • eepee110
  • Seinäjoki-logo
  • BSTR
  • prp-jumyjussit
 eepee110
 Seinäjoki-logo
 BSTR
 prp-jumyjussit